Erikoinen vuosi alkaa olla lopuillaan ja tulee jäämään maailmanhistoriaan koronan vuotena. Koronan varjo ulottuu myös tulevan vuoden puolelle, mutta monesta syystä voimme kuitenkin uskoa seuraavan olevan edellistä parempi.
Kansamme saa olla ylpeä siitä, että kriisinsietokykymme on varsin hyvä. Suomalaiset ovat pysyneet käytökseltään maltillisina ja ohjeita noudattavina, niin että lahjomattomat pandemian vakavuutta mittaavat sairastuvuus- ja kuolleisuusluvut suhteutettuna väestöpohjaan ovat matalat. Tiedostava koronakäyttäytymisemme on näkynyt kaupoissa maskipäisinä asiakkaina. Olemme lutranneet litratolkulla käsidesiä ja noudattaneet kansanluonteellemme muutoinkin niin luontevaa sosiaalista etäisyyttä.
Viime keväästä olemme myös oppineet, että pystymme pitämään yhteyttä toisiimme lukuisilla nykyteknologian tavoilla. Digiloikkia on otettu muuallakin kuin kouluissa, sillä Skypet sun muut Facetimet on nyt viimeistään otettu mummojen ja vaarien toimesta käyttöön. Vaikka uuteen oppiminen voi äkkiseltään tuntua rankalta, ovat aparaatit tarkoitettu tavallisen ihmisen käytettäviksi. On sitä paitsi kiva oppia uusia asioita ja huomata, että ne tuovat apua ja iloa elämään.
Pääsääntöisesti etäopiskelu ja etätyöskentely ovat hyviä vaihtoehtoja tuottavuuden ja ennen kaikkea taudin leviämisen rajoittamisen kannalta. Se on myös suonut perheille enemmän aikaa yhdessäoloon. Korkean asteen etäopiskelu on avannut uusia linjoja myös Raaheen ja yhä useampi raahelainen pystyy jatkossakin tekemään työpäivän kotoa tai mökiltä käsin. Korona onkin vauhdittanut kansallisia laajakaistahankkeita, joilla tavoitellaan toimivaa nettiyhteyttä joka talouteen.
Ensi vuonna palaamme normaalimpaan elämään, kun koronarokotukset alkavat. Oma presidenttimme on ilmoittanut halunsa näyttää esimerkkiä rokotteen ottamisesta. Myös minä otan, sillä näillä keinoin saavutetaan laumasuoja ja niskaote koronasta.
Kaikki eivät ole selvinneet koronavuodesta. Hyvästä kriisinhoidosta huolimatta yrityksiä on kaatunut ja työpaikkoja on menetetty. Kaikille ei ole sopinut lisääntynyt kotona oleminen ja eristäytyminen.
Kaikista asioista maan hallitus ei kuitenkaan pysty ottamaan vastuuta. Raahessa on toimittu erinomaisesti omien purskahdusten tukahduttamisessa. On lopulta meistä kiinni, miten tilanne pysyy hallinnassa. Välitetään itsestämme ja lähimmäisistämme vastuullisen käytöksen muodossa. Tuetaan niitä, joiden henkinen ja fyysinen jaksaminen on heikoilla.
Kyllä jaksamme, sillä tunnelin päästä näkyy jo valoa.