Uutta aaltoa odotellessa

Viime päivien tartuntatilastot kertovat koronan toisen aallon jo käynnistyneen. Tämä oli odotettavissa, mutta silti tiedon sulattelu kouraisee monen mahan pohjasta. Tällä kertaa olemme kuitenkin
viisaampia kuin ensimmäisen aallon ylittäessä maamme ja tiedämme, mistä koronassa on
kysymys.

Uutinen, joka ei ainakaan minua yllättänyt, tuli maskien käytön tehokkuudesta torjuttaessa koronaa. Seurasin tätä akateemiselta ja jopa Sosiaali- ja terveysministeriön ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen väliseltä arvovaltakiistalta vaikuttavaa väittelyä pitkin kevättä yhtä hämmentyneenä kuin kuka tahansa. Jo järkikin sanoo, että maskin käyttö suojaa käyttäjäänsä ja lähiympäristössä olevia henkilöitä, kun pärskeet pysähtyvät maskiin. Meille kansanedustajille jaettiin maskeja keväällä, kun Finnair ilmoitti maskien käyttöpakon lentojen aikana. Vaikka maskin pitäminen kasvoilla tuntui epämiellyttävältä, voitti sen tuoma turvallisuuden tunne aiheutuneen epämukavuuden.

Lopulta väittelyssä taisi kyse olla siitä, kuka kustantaa maskit. Jos terveysviranomaiset antavat suosituksen maskien käytöstä, täytyy valtiovallan mahdollistaa maskien saatavuus kansalaisille ja osallistua niiden kustannuksiin.

Jos maskeja käytetään oikeaoppisesti, tulevat ne maksamaan merkittävän summan kuukaudessa. Kustannuskysymykseen voisi löytyä ratkaisu Euroopan Unionin Suomelle osoittamasta koronaelvytyspaketista. Valveutunut kansalainen Pattijoelta lähetti minulle tämän idean, jonka oitis esittelin eduskuntaryhmäni puheenjohtajalle. Kansalainen ei ollut oikein iloinen Suomen osallistumisesta EU-koronaelvytyspakettiin mutta arveli, että saantopuolen varoja voisi tällä tavalla konkreettisesti osoittaa suomalaisille. Katsotaan miten pattijokinen idea kantaa neuvottelupöydissä!

Olemme selvinneet koronan ensimmäisestä aallosta erinomaisesti, kun mittarina käytetään väestömme sairastuneisuutta ja kuolleisuutta suhteessa väkilukuumme. Taloudellisesti kriisi on koetellut kansantalouttamme rajusti, ja konkurssien jälkiaalto nähdään vasta syksyllä. Suomi ei tule kestämään, jos yhteiskuntamme joudutaan sulkemaan kuten keväällä tehtiin.

Nyt tarvitaan jo kertaalleen testattua kurinalaisuutta tehostaa käsihygieniaa, muistaa turvavälit ja käyttää maskia tilanteissa, joissa turvavälin pitäminen on vaikeaa. Niin kauan kuin käytössä ei ole rokotetta, joudumme sopeutumaan koronan hallitsemiin poikkeusoloihin.

Ei anneta kiristyvien olosuhteiden nujertaa meitä nytkään, sillä ensimmäisen harjoituksen jälkeen tiedämme, miten voimme toimia ja elää silti hyvää elämää.