Avainsana: vammaispalvelulaki
-
Paheksuttava säästökohde
Sosiaali- ja terveysvaliokunta työstää parhaillaan hallituksen esitystä, jolla halutaan siirtää viime keväänä yksimielisesti päätetyn vammaispalvelulain voimaantuloa. Kyseinen vammaispalvelulaki vahvistaa vammaisten henkilöiden yhdenvertaisuutta ja osallisuutta yhteiskunnassa. Käytännössä lause tarkoittaa, että vammainen henkilö saa käytännön apua ja tukea esimerkiksi opiskeluun ja työssäkäyntiin. Lakia valmisteltiin pitkään, eikä lopputulos miellyttänyt ihan kaikkia, ei edes kaikkia vammaisjärjestöjä, mutta silti pidettiin…
-
KESKUSTA EI HYVÄKSY, ETTÄ HALLITUS LEIKKAA ENSITÖIKSEEN VAMMAISILTA
Kannanotto 20.9.2023 Keskustan sosiaali- ja terveysvaliokuntaryhmä: KESKUSTA EI HYVÄKSY, ETTÄ HALLITUS LEIKKAA ENSITÖIKSEEN VAMMAISILTA Eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunta on tällä viikolla käsitellyt hallituksen esitystä vammaispalvelulain voimaantulon lykkäämiseksi. Vammaispalvelulakia on valmisteltu useiden vaalikausien ajan. Lain voimaantulon siirtäminen eteenpäin heikentää vammaisten ihmisten asemaa ja perusoikeuksia eikä ole inhimillistä vammaisten ihmisten näkökulmasta. Keskustan kansanedustajat Hilkka Kemppi, Hanna-Leena Mattila…