Avainsana: rikollisuus

  • Osaammeko välttää Ruotsin virheet kotouttamispolitiikassa?

    Olemme järkyttyneitä väkivaltaisuuksista pääkaupunkiseudulla. On aina surullista, jos nuoret ryöstävät, käyttävät päihteitä ja ovat kiihdytyskaistalla kohti rikollista elämää tai ennenaikaista kuolemaa. Erityisen surullista se on maahanmuuttajataustaisten nuorten kohdalla, koska heillä on lähtökohtaisesti heikommat eväät päästä osaksi yhteiskuntaa. Ruotsissa on kokemusta maahanmuuttajista pitemmältä ajalta kuin Suomessa on. Maahanmuuttajat siellä – kuten eivät meilläkään – ole yhtenäinen…

  • Elokapina-liikkeen koululaisvierailut

    Eduskunnan puhemiehelle Elokapina-liike pysäytti mielenosoituksellaan 3.10.2020 liikenteen Helsingissä eikä totellut poliisin komentoja. Tilanne johti siihen, että poliisi käytti ajoradalle luvattomasti kokoontuneeseen väkijoukkoon OC-sumutetta. Poliisihallituksen 8.10. julkaistun selvityksen mukaan voimakeinojen käyttö tapahtui tilanteessa, jossa mielenosoittajat olivat kokousilmoituksesta poiketen kokoontuneet ajoradalle. Osa mielenosoittajista oli kytkeytynyt toisiinsa ketjuin ja lukoin. Kyseisen selvityksen mukaan mielenosoittajat aiheuttivat laittomalla toiminnallaan häiriöitä…