Arveluttavaa kriisiajan toimintaa

Arveluttavaa kriisiajan toimintaa Vain pari viikkoa sitten eduskunta äänesti edellisen kerran hallituksen luottamuksesta. Oppositiopuolue kokoomus oli silloin tyytymätön hallituksen työllisyystoimiin. Arvostelua herätti myös budjettirahojen väärä kohdentaminen. Korona-ajan toinen välikysymysäänestys kohdistuu tällä kertaa yksittäisen ministerin toimiin. Peruspalveluministeri Kiuru ei nauti kokoomuksen luottamusta, koska hänen johtamansa sosiaali – ja terveysministeriö ohjasi keväällä perusteluita maskien käytön hyödyistä tavalla, […]

Suomen koronalinja arvostaa ihmiselämää

Olen tottunut pitämään Ruotsia monessa asiassa esimerkkimaana, mutta heidän tapaansa hoitaa koronakriisiä en voi arvostaa. Vaikuttaa nimittäin siltä, että siellä vanhukset ja muut riskiryhmään kuuluvat uhrataan talouden alttarille. Kun aikanaan myös Ruotsissa tehdään jälkipuintia kriisin aikaisista toimista, nousee varmasti esille omaisten tyytymättömyys koronaan kuolleiden läheistensä kohtelusta. Suomen tapa toimia kriisissä on saanut maailmanlaajuista kiitosta, vaikka […]