Avainsana: demokratia

  • Erävoitto vihapuheesta

    Alkuviikosta saimme lukea Raahen Seudusta useamman kokeneen siikajokisen valtuutetun jättävän kuntapolitiikan. Näin saman ilmiön keväällä 2019 ennen eduskuntavaaleja. Keskustan eduskuntaryhmässä moni pitkäaikainen kansanedustaja ilmoitti jättävänsä eduskuntatyön, sillä poliittinen toimintakulttuuri oli muuttunut niin vihamieliseksi, ettei eduskuntatyö tuntunut enää mielekkäältä. Palautetta on annettu poliitikoille kautta aikojen, mutta tyylin muutos pääosin epäasialliseen ja henkilöön menevään suuntaan kypsytti konkarit…

  • Kun puuttuu häviämisen jalo taito

    Viime keskiviikkona saimme todistaa uskomattomalta tuntuvaa tragediaa, kun presidentti Trumpin kannattajat yrittivät vallankaappausta tunkeutumalla Yhdysvaltain kongressirakennukseen. Hyökkäyksessä kuoli muutama Trumpin kannattaja ja loukkaantui toistakymmentä poliisia. Yhdysvallat on maailman vanhin demokratia, joten fyysinen tunkeutuminen vallan pyhättöön järkytti ihmisiä ympäri maailman. Donald Trump oli ollut presidenttinä toista vuotta kesällä 2018, kun olimme perhematkalla Yhdysvaltain länsirannikolla entisissä kotimaisemissa.…