Sote-asema joka kuntaan

Haluatko sinä sosiaali- ja terveyspalvelut etä- vai lähipalveluina? Nyt kannattaa totisesti kiinnostua tulevista aluevaaleista, joista on käytetty myös nimitystä maakuntavaalit. Miksi kannattaa kiinnostua? Siksi, että se joukko, joka aluevaltuustoon valitaan, päättää myös palvelutason, miten maakuntasi sosiaali – ja terveyspalvelut järjestetään.

Vaalit tulee hankalaan ajankohtaan ja on suuri pelko, että moni jättää äänestämättä. Ehdokasnumerot saadaan aatonaattona ja kampanjaa pitää tehdä keskellä joululomaa ja tammikuun hiljaisuutta. Suurin vaikeuskerroin tulee kuitenkin siitä, ymmärtävätkö ihmiset, miten tärkeistä vaaleista on kyse.

Kannattaa tutustua myös sen oman tutun puolueen lisäksi muiden puolueiden aluevaaliohjelmiin ja hämmästyä, mahtaako niitä ollakaan. Nämä vaalit voikin olla vaikea rasti niille puolueille, jotka ovat tottuneet pelottelemaan kaikissa muissa vaaleissa maahanmuutolla tai ilmastonmuutoksella tai jotka ajavat palveluiden keskittämistä isoihin yksiköihin, kauas kuntalaisten perusarjesta.

Nyt pitäisikin puhua konkreettisista asioista, kuten millä tasolla arjen perusterveydenhuollon ja sosiaalipalvelut tulisi järjestää. Onko kyseisellä puolueella tavoitteena hoitaa iso osa ihmisten terveyshuolista etänä hyödyntäen digitekniikkaa kustannustehokkaasti vai onko tavoitteena vähintään yksi sosiaali- ja terveysasema joka kuntaan. Vai keskitytäänkö omassa vaaliretoriikassa vain haukkumaan muita oman ohjelman puutteessa?

Vaikka kesäkuussa päätetty malli sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä maassamme tähtää tulevaisuuteen, jolloin kansalaisten digitaidot ovat kehittyneemmät kuin nyt, on edelleen iso joukko varttuneita ja eri syistä digisyrjäytyneitä, joille on järjestyttävä palvelu myös lähikontaktissa. Tämän vuoksi sosiaali- ja terveydenhuollon peruspalveluja kuten neuvola-, lääkäri- ja perhepalveluita on oltava tarjolla ihan joka kunnassa.

Kukaan ei oleta, että joka kunnassa olisi täysin saman tasoiset sote-palvelut, mutta jonkin tasoisena ne täytyy kuitenkin olla. Ei ole sote-uudistuksen tavoittelemaa tasavertaisuutta ja saavutettavuutta, että pikku lapsen äiti ajaa isompaan naapurikuntaan, jossa lähimpänä tarjotaan neuvolapalveluita. Kyllä ne pitää löytyä omasta kunnasta.

Kun kaikki ehdokkaat ovat sitoutuneet oman puolueensa vaaliohjelmaan, jossa luvataan huolehtia vähintään yksi sote-asema joka kuntaan, ei ole katastrofi, vaikka juuri oman paikkakunnan ehdokas ei tulisikaan valituksi. Äänestäjän kannattaa ensisijaisesti huolehtia, että kyseinen puolue saa riittävästi ääniä ja edustajia, jotka varmistavat vaalilupauksen toteutumisen.

Raahen Seutu 10.12.2021