Raahe – etätyöläisten merellinen mekka?

Etätyöskentely oli pitkään harvojen etuoikeus eikä sitä hahmoteltu massojen työmuodoksi. Koronakriisi mursi etätyön henkiset esteet, ja niinpä esimerkiksi Suomessa on miljoona ihmistä tehnyt etätöitä kuluneen vuoden aikana. Maailmalaajuinen yhteisöpalvelu Facebook kertoi, että puolet sen 48 000 työntekijästä voi jatkossa työskennellä kotoaan pysyvästi. Niin ikään globaalin yhteisö- ja mikroblogipalvelu Twitterin toimitusjohtaja julisti yhtiönsä sallivan etätyöt pysyvästi.

Elämme mielenkiintoista työn murroksen aikaa, jossa työ seuraa yhä useammin tekijäänsä. Aiemmin ihminen on joutunut muuttamaan työn ja opiskelun perässä. Valtion ja yritysten pääkonttorit ovat keskittyneet keskuksiin, kuten myös niiden tuoma kehitys ja työ, ja näiden perässä ihmiset. Mallia toisin ajattelusta antoi hiljattain puolustusministeri Kaikkonen, joka linjasi, että puolustusministeriön virkamiehille sallitaan monipaikkainen työskentely. Ihminen voi siis työskennellä kotoa, konttorilta tai vaikka mökiltä käsin. Kun konttorilla ei pääsääntöisesti ole pakko olla läsnä, on virkamiehen mahdollista asua pääkaupunkiseudun ulkopuolella.

Uusi tapa tehdä työtä tarjoaa myös Raahelle mahdollisuuden. Nyt on hyvä tilaisuus houkutella etenkin Raaheen kaipailevia paluumuuttajia mutta myös muita ruuhka-Suomessa riutuvia, joita viehättää ajatus elämästä idyllisessä merikaupungissa. Jotta houkuttelulle olisi katetta, on varmistettava toimivat verkkoyhteydet niin kaupungin keskustassa kuin ympäröivällä maaseudulla.

Raahe on erinomainen paikka etätyöläisille, jotka haluavat leppoistaa elämäänsä. Sen sijaan että käyttäisi aikaansa työmatkoihin Ouluun tai Ylivieskaan, voi reippailla nuo kaksi tuntia perheen kanssa rantamaisemissa tai lukuisissa harrastusmahdollisuuksissa, joita Raahe asujilleen tarjoaa. Asuntotarjonta on nyt jo monipuolinen ja pääkaupunkiseudun hintoihin nähden kohtuuhintainen: meren läheisyydestä löytyy omistus – ja vuokra-asuntoja niin maan tasalta kuin huolettomasti kerrostalosta. Maalaismaisemat avautuvat alle kymmenen minuutin ajomatkan päästä niille, jotka haluavat pitää vaikka hevosia. Toimivat peruspalvelut ja terveet lähikoulut ovat hyvän arjen kulmakiviä Raahessa.

Maailma muuttuu ja niin muuttuvat ihmisten tavat työllistyä. Vuosikymmeniä raskaasta teollisuudesta elinvoimansa ammentaneessa kaupungissa voi ajattelutavan muutos ottaa aikansa. Tähän tuumailuun ei kuitenkaan päättäjillämme ole aikaa vaan Raahen kaupunkimarkkinointityö etätyöläisten merellisenä mekkana on syytä jo käynnistää – etätyöläisiä havittelevat nimittäin muutkin.