Korona pilasi hallituksen aikataulun työllisyysasteen nostamiseksi 75 prosenttiin. Nyt kun koronakriisin kiireellisin vaihe alkaa olla takana, on pakko katsoa tulevaisuuteen. Korkeamman työllisyysasteen tavoittaminen on aikaisempaa tärkeämpää, kun kriisin elvytykseen on jouduttu ottamaan kymmeniä miljoonia euroja velkaa. Valtion ottama velka ei ole sen kummempaa kuin yksityisen ihmisen ottama velka: se ei katoa minnekään vaan on maksettava jonain päivänä takaisin.
Viime viikolla julkistettiin valtiovarainministeriön suunnitelma työllisyysasteen nostamiseksi. Suunnitelman tavoitteena on pidentää työuria alusta, keskeltä ja lopusta. Kaikki ymmärtävät tavoitteen tarpeellisuuden, mutta käsitykset keinoista siihen pääsemiseksi vaihtelevat.
Ruotsiin verrattuna Suomen työllisyysaste on merkittävästi alhaisempi. Selittäviä syitä tähän on monia, joista yksi on suomalaisten varhainen poistuminen työmarkkinoilta. Suomessa työurat päättyvät keskimäärin aiemmin kuin Ruotsissa. Esimerkiksi 60-64 -vuotiaiden sekä 65-69 -vuotiaiden työelämässä vielä mukana olevien määrässä on maiden välillä kymmenen prosentin ero.
Suomen kannattaakin perehtyä Ruotsin tilanteeseen perusteellisesti ja selvittää, miten siellä on onnistuttu ratkaisemaan osa-aikatyö, maahanmuuttajataustaisten työllistyminen ja ikääntyvien työntekijöiden parempi työllistyminen. Suomen työmarkkinat ovat jokseenkin jäykät esimerkiksi osa-aikaisen työn tekemiseen. Se olisi kuitenkin pienten lasten vanhemmille, osatyökykyisille tai omaishoitajille hyvä ratkaisu tietyssä elämäntilanteessa.
Esitys eläkeiän nostamisesta sai aikaan porun, kun ministeriön virkamiesten keinovalikoima sisälsi pääasiassa kiristyskeinoja. On selvää, että pelkkä ruoskan heilutus ei ratkaise ongelmaa. Tarkoitus on myös vahvistaa työntekijöiden työkykyä, jotta jaksettaisiin olla työelämässä työeläkkeen alkamiseen asti. Olisi tärkeää, että ymmärrettäisiin esimerkiksi vuorotteluvapaan tai aikuiskoulutuksen kokonaisvaltainen merkitys jaksamiseen tai vaikka omaishoitoon, joka tuo merkittäviä säästöjä yhteiskunnan hoitokustannuksiin.
Ihminen on luotu tekemään työtä. Parasta olisi, että palkkatyö olisi mieluista ja töihin olisi mukava lähteä. Monetkaan työhyvinvointia edistävät ja työuria pidentävät ratkaisut eivät vaadi taloudellisia resursseja. Mieli ja keho voivat sairastua huonosta johtamisesta, fyysisesti ja henkisesti haitallisesta työilmapiiristä. Siksi työurien pidentämiseen pitää paneutua kokonaisvaltaisesti, koko työyhteisöä huomioivasti.