Matkailijat, tervetuloa takaisin!

Viimeisin Matkailun näkymät -raportti arvioi, että matkailuala elpyy nopeasti, kunhan matkustusrajoituksia aletaan purkaa. Vaikka kotimaan matkailu lisääntyi koronavuoden aikana, pelkällä kotimaisella kysynnällä ei pystytä paikkaamaan ulkomaisten turistien puutetta. Tämän vuoksi rajojen avautuminen ja terveysturvallisen matkustusjärjestelmän rakentaminen on keskeistä matkailun elpymisen näkökulmasta.

Matkailu on Suomelle tärkeä vientiala. Sen osuus Suomen kokonaisviennistä ennen koronaa oli 5,2 prosenttia ja palveluvienneistä 16 prosenttia. Ala työllistää 142 000 henkilöä. Ennen koronapandemiaa matkailu oli maailmanlaajuisesti nopeimmin kasvava elinkeino.

Eduskunta käsitteli juuri ennen kesätauolle jäämistä hallituksen esityksen tartuntatautilain väliaikaisesta muuttamisesta. Lakiin lisättiin säännökset koronatodistuksesta, joka vaaditaan Suomeen matkustettaessa sekä pakollisista koronatesteistä maahan saapumisen jälkeen.

Suomeen saapuvilta vuonna 2005 ja sitä ennen syntyneiltä matkustajilta vaaditaan pääsääntöisesti todistus luotettavasta negatiivisesta koronatestistä, puolen vuoden sisällä sairastetusta koronataudista tai saadusta koronarokotteesta. Mikäli matkustajalla ei ole esittää edellä mainittua todistusta, hänellä on velvollisuus osallistua koronatestiin heti maahan saavuttua ja uudelleen 72 – 120 tuntia Suomeen saapumisen jälkeen.

Jos matkustaja on saanut vasta yhden koronarokotuksen viimeistään 14 vuorokautta ennen maahan saapumista, hänen ei tarvitse osallistua ensimmäiseen koronatestiin, mutta hänen pitää käydä toisessa testissä 72 – 120 tuntia maahan saapumisen jälkeen.

Koronatodistusta ei vaadita matkustajalta, joka saapuu Suomeen sellaisesta maasta tai alueelta, jossa koronan ilmaantuvuus ei aiheuta epidemian leviämisen riskiä. Valtioneuvosto antaa erillisen asetuksen näistä maista ja alueista.

Myönnän olleeni välillä päästäni pyörällä, kun kieputtelimme rajoitustoimien purkamisen ehtoja sosiaali- ja terveysvaliokunnassa. Siinäpä oli totisesti pohdittavaa, mikä olisi kohtuullista ja riittävää niin terveysturvallisuuden kuin yrittäjien elinkeinon harjoittamisen näkökulmasta katsottuna. Tähän nyt sitten päädyttiin.

Toivotaan aktiivista, turvallista ja iloista matkailukesää alueellemme. Meillä on useita upeita kohteita, jotka tuovat iloa matkailijoille ja tarpeellista toimeentuloa alalla toimijoille. Taidanpa itsekin käydä uittamassa varpaitani Hiekkasärkkien kahlailuun täydellisesti sopivissa vesissä.

Julkaistu Kalajokilaaksossa 7.7.2021