Luottamusta kannattaa vaalia

Vaalien jälkeiseen aamuun ovat heränneet niin läpi menneet kuin valtuuston ulkopuolelle jääneet. Lämpimät onnitteluni valituille ja lohdutushalaus niille, joille eivät avautuneet ovet valtuustoon tällä kertaa. Olen kokenut vaaleissa sekä ilon läpi pääsemisestä että pettymyksen rannalle jäännistä, joten tiedän miltä kumpikin kokemus tuntuu.

Kokemuksesta tiedän myös sen, että valitut luottamushenkilöt eivät ehdi kovin pitkään hehkumaan voiton huumassa, vaan arki luottamustehtävässä alkaa varsin pian. Jokainen pitempään politiikassa mukana ollut muistaa uuden luottamushenkilön innon ja uhon, kuinka maailma nyt muuttuu, kunhan pääsen mukaan vaikuttamaan. Viimeistään parin ensimmäisen vuoden aikana valkenevat kuntapolitiikan realiteetit, jonka puitteissa pystytään tekemään mahdollisimman hyvää arkea käytettävissä olevilla rahoilla.

Politiikkaa voi hyvin luonnehtia elämäntavaksi. Joillakin poliitikan palo kestää vuosikymmeniä, toisille riittää yksi kausi. Kunnallispolitiikan hidastempoisuus voi väsyttää erityisesti yrittäjätaustaiset valtuutetut, jotka ovat tottuneet omassa elämänpiirissä nopeampaan päätöksentekoon ja päätösten toimeenpanoon. Prosessien pituuksille on puoltavia perusteita, mutta ymmärrän hyvin myös turhautuneisuuden, mitä se aiheuttaa.

Yhteisten asioiden hoitamisessa on mielestäni parasta se, että asioita hoidetaan ja tehdään yhdessä – useinmiten varsin mukavien ihmisten kanssa. Yksin ei politiikassa pärjäillä, sillä hyville ideoille pitää hakea ja löytää tukea, jotta ne menisivät eteenpäin. Politiikka onkin laji, jossa korostuvat yhteistyötaidot.

Tärkeimmäksi ominaisuudeksi yhteistyön tekemiseksi ja arvostuksen ansaitsemiseksi nostaisin luottamuksen. Luottamushenkilön kannattaa vaalia luottamusta omassa ryhmässä, muiden ryhmien jäseniin ja ennen kaikkea niihin, jotka hänelle ovat valtakirjan antaneet. Luottamusta tulee asioihin perehtymisestä mutta myös siitä, että kunnioittaa muita toimijoita. Viranhaltijat ja toiset luottamushenkilöt ovat työtovereita eivätkä vihollisia. Luottamuksen menettää varmasti, kun vuotaa keskusteluja tai kertoo vääristeltyjä versioita niistä.

Politiikassa tulee säännöllisesti tilanteita, joissa lentää tuulettimeen rapaa ja tunne on kuin istuisi tulisilla hiilillä. Näissä hetkissä korostuvat ihmisyys ja empatiakyky asettua myrskyn silmässä olevan nahkoihin. Muiden onnettomuudella ilakointi onkin lyhytnäköistä, sillä jokaisen puolueen sauna palaa vuorollaan.

Toivotan valituille menestystä työhön kotikaupunkimme parhaaksi. On teidän vuoronne vastata 371-vuotiaan tervaskannon hyvinvoinnista.

Julkaistu 14.6.2021 Raahen Seudussa