Suomi on maa, jossa vallitsee mielipiteen ja sanan vapaus. Se tarkoittaa, että meillä saa ajatella asioista kuten haluaa, kunhan se ei aiheuta vaaraa kenellekään. Tämä vaatii suvaitsevaisuutta ja erilaisuuden sietämistä niiltä, jotka ovat asiasta toista mieltä.
Omaa sietokykyäni koeteltiin hiljattain. Sain viestin henkilöltä, joka piti Venäjän hyökkäystä Ukrainaan oikeutettuna. Venäjälle kuuluisi historiallisin perustein Donbasin ja Krimin alueet, jotka Lenin ja Hrustsov olivat antaneet löperösti pois. Nyt lahjoitusmaat otetaan takaisin, ja se on realiteetti, joka pitäisi hyväksyä. Aseiden viemisellä sota vaan jatkuu, ja taas tuhansia nuoria ukrainalaisia miehiä kaatuu.
Samaan hengenvetoon hän piti meitä kansanedustajia joukkopsykoosin uhreina, kun olimme harhautuneet viemään Suomen puolustusliitto Natoon. Kaasuputketkin Itämerellä olivat hänen mielestä amerikkalaisten räjäyttämiä. Hänestä Venäjä on rikas maa, ja vielä tulee aika, kun Suomen päättäjät konttaavat Venäjälle saamaan hitusen maan rikkauksista.
Kun Venäjä hyökkäsi helmikuun lopussa monta kertaa pienemmän Ukrainan kimppuun, moni suomalainen samaistui ukrainalaisiin. Koettiin, että tapahtumat olivat verrattavissa talvisotaan. Presidentti Putin perusteli toimintaansa historiallisten vääryyksien korjaamisena. Myös se, että Neuvosto-Venäjän johtaja Lenin oli myöntänyt Suomelle itsenäisyyden, oli ollut virhe.
Kysyin kirjoittajalta, olisiko hänellä kanttia kertoa Ukrainasta tulleille pakolaisille, että heidän taistelunsa maansa puolesta on tarpeetonta. Kysyin myös häneltä, oliko hän toivottamassa Venäjän ja sen johtajan tervetulleeksi Suomeen, jotta Leninin maatamme koskeva väitetty vääryys saataisiin oikaistua. Halusin niin ikään tietää, hyväksyykö hän venäläisten hyökkääjien jäljiltä paljastuneet sotarikokset ja siviileihin kohdistuneet julmuudet. Vastauksessaan hän sivuutti nämä kysymykset.
Koen mielenkiintoiseksi sen, miten eri tavalla me ihmiset saatamme ajatella asioista. Eduskunnan käsittelyssä olevat aiheet näyttäytyvät varmasti kansalaisille usein juupas – eipäs – inttämisenä. Siihen antavat aihetta varmasti eduskunnan kyselytunnit, joissa jauhetaan samasta aiheesta useita samankaltaisia kysymys – vastaus – kierroksia usein varsin pisteliäällä tavalla.
Ukrainan asiasta olemme kuitenkin olleet Ano Turtiaista lukuunottamatta samaa mieltä. Yksituumaisesti lähdimme hakemaan jäsenyyttä puolustusliitto Natossa ja olemme lisänneet merkittävästi materiaalipanostuksia puolustusvoimille.
Talvi lähestyy ja on odotettavissa, että aiemmin venäläisellä kaasulla lämmenneet eurooppalaiset kodit kylmenevät ja kansalaiset kohdistavat tyytymättömyyden maansa päättäjiä kohtaan. Juuri tähän Venäjän johtaja pyrkiikin, sillä se horjuttaa Euroopan maiden yhteisrintamaa. Huolestuttavat tapahtumat Itämerellä pyrkivät myös eksyttämään huomion muualle Ukrainasta.
Vaikeina hetkinä meidän on hyvä muistaa, että ukrainalaisilla on paljon vaikeampaa. Vain vuosi sitten hekin elivät rauhassa omaa elämäänsä, kävivät töissä ja koulussa, lomailivat ja tekivät suunnitelmia tulevaisuuden varalle, johon eivät kuuluneet sota ja sen mukanaan tuomat kauheudet.
Nyt ei saa antaa sijaa pelottelulle vaan katse pitää säilyttää Ukrainassa. Euroopan Unionin ja koko läntisen maailman tulee jatkaa Ukrainan tukemista. Näin tekee myös Suomi, sillä Ukraina taistelee koko Euroopan puolesta.
Julkaistu Rantalakeudessa 19.10.2022