Yhteiskunta viestii lakien kautta, mikä on sopivaa ja mikä ei. Huumausaineet, ovatpa ne sitten mietoja tai kovia, ovat terveydelle haitallisia ja vaarallisia. Kielto pohjautuu siihen, että elämää ja terveyttä halutaan suojella. Ne, jotka vaarantavat tämän, toimivat rikollisesti.
Keskustelu kannabiksen käytön rangaistavuuden poistamisesta käynnistyi viime viikolla eduskunnassa kansalaisaloitteen pohjalta. Surullisena kuuntelin tutkijataustaisen edustajan kannabismyönteistä puhetta, jossa laillistamista vastustavat leimattiin narkofobiasta kärsiviksi ja epätieteellisiksi tunnekuohuilijoiksi. Hänelle kannabiksen käyttäminen oli ihmisoikeuskysymys.
Epäilen, onko hän tutustunut tutkijankammionsa ulkopuolella olevaan maailmaan. Onko hän koskaan tavannut kasvotusten narkomaania?
Olen seurannut yli 20 vuoden ajan vierestä narkomaanin elämää ja olen saattanut kummatkin narkomaaniveljeni hautaan. Minulla on varmasti tutkijaedustajan moittima tunnepitoinen suhtautuminen aiheeseen, mutta perusteluissa nojaan tutkittuun tietoon.
Tutkimusten mukaan asenteet kannabiksen käyttöä kohtaan ovat myönteisempiä niillä ihmisillä, joilla on omakohtaisesti huumekokeilua tai käyttöä. Päihteiden käyttäjän lähipiiri sen sijaan harvemmin kannattaa liberaalimpaa päihdepolitiikkaa.
Poliisi ei kannata kannabiksen käytön laillistamista, ja heidän näkemyksillään pitäisi olla painoarvoa meidän lainsäätäjien silmissä. Poliisilla on kentältä kertynyt kokemus siitä, että ongelmat kasvavat, jos käyttö sallitaan. Lääkekannabis on eri asia.
Jos kannabiksen käyttö sallitaan, sen ja muiden huumeiden käyttäminen kasvaa. Nykyiset lailliset päihteet aiheuttavat miljardien kustannukset vuosittain, joten myös päihdehaittamenot kasvaisivat entisestään. Kotimainen ja kansainvälinen huumerikollisuus voimistuisivat kasvavilla huumemarkkinoilla, ja poliisien resursseja pitäisi lisätä merkittävästi.
Huumeiden ja muiden päihteiden käyttäjät ovat riippuvuutensa uhreja, ja heidän pitäisi päästä heti hoitoon, kun siihen on tahto. Nykyinen hoitojärjestelmä ei ole riittävä. On suuria paikkakuntaisia eroja hoitoon pääsylle.
Suomen päihdestrategia on vuodelta 1997 ja kaipaa päivittämistä: Päihdeongelma ei rajaudu vain riippuvuudesta kärsivään henkilöön vaan koskettaa koko perheyhteisöä. Perheet tarvitsevat vertaistukea ja ennen kaikkea toivoa, että kriisistä selvitään. Kun läheisiä tuetaan hyvissä ajoin, on heillä voimavaroja tukea toipilasta.
Päihteistä toipuvan tie raittiuteen ja elämänhallintaan on pitkä. Sille tielle tarvitaan kaikki tuki läheisiltä ja yhteiskunnalta.