Raahen seutukunnassa otettiin järkyttyneenä vastaan tieto Ruukin tutkimusaseman toimipisteen lakkauttamisesta. Myöhemmin Luonnonvarakeskus täsmensi suunnitelman koskevan tutkimusnavetan toiminnan ulkoistamista, mikä voi johtaa navetan siirtymiseen toiselle paikkakunnalle. Luonnonvarakeskuksella on käytännössä tutkimusvastuu, mutta ei hoitovastuuta. Luke perustelee suunnitelmiaan resurssipulalla.
Suomi on laaja maa, jossa harjoitetaan harvinaisen pohjoisilla leveyksillä maa- ja karjataloutta. Suomessa on peltoviljelyssä ja kotieläintuotannossa erilaisia olosuhteita. Sääolosuhteet, maalajit ja peruskuivatuksen kulttuuri tuovat vaihtelevuutta alkutuotantoon ja luovat siksi mielenkiintoiset tutkimusolosuhteet. Tutkimustyön tuloksia on pystytty suoraan hyödyntämään kotimaisessa alkutuotannossa. Oikealla nautojen ruokinnalla on saatu päästöt ja kustannukset vähenemään sekä maidon ja lihan laatu paranemaan.
Olen tyytyväinen, että maa- ja metsätalousministeri Leppä ei hyväksynyt Luonnonvarakeskuksen esitystä sellaisenaan. Alueen kansanedustajat tukevat Leppää pyrkimyksissä säilyttää Luonnonvarakeskuksen toimipisteverkosto kattavana ja tutkimustyö luotettavana koko Suomessa.
Perusteet tutkimustoiminnan jatkumiseksi Ruukissa ovat vahvat, sillä Kainuussa yli 90 prosenttia ja Pohjois-Pohjanmaalla yli 80 prosenttia maatilojen rahavirroista tulee naudanlihan ja maidon tuotannosta. Alueemme tarjoaa oivalliset olosuhteet nurmen eli naudan ruoan tuotantoon. Nurmen tehokas hiilensidonta kannattaa muuttaa naudan kautta ihmiselle sopivaksi ravinnoksi ja tähän tarvitaan kaikki alueellamme tapahtuva tutkimustyö.
Maisterinkin järki sanoo, että siellä pitää tehdä tutkimusta, missä harjoitetaan karjataloutta.