Tekijä: admin

  • Kyytiä cruella de vileille

    Eduskuntatalon syksyssä olen päässyt nyt kauden alettua perehtymään käytännössä kansanedustajan työhön ja kokenut sen mielenkiintoisena. Vaikuttamisen kanavat ovat hahmottuneet, ja erityisesti suora keskustelu vastuuministerin kanssa esimerkiksi miksi kasitien pitäisi kuulua runkoväylien joukkoon, on luonteva tapa viedä eteenpäin meille pohjoissuomalaisille tärkeitä asioita. Näyttää tulevan vastaan aiheita, jotka saattavat riipaista edustajaa vähän syvemmältä. Viime viikolla käsittelyssä oli…

  • Oulun vahvistaminen on koko maakunnan etu

    Minusta ja kasvavasta perheestämme tuli oululaisia syksyllä 1993, kun mieheni sai töitä Nokia Mobile Phonesta monen muun vastavalmistuneen atk-insinöörin tavoin. Pääsimme todistamaan teknologiaihmettä, joka alkoi näkyä paitsi Oulussa mutta myös naapurikunnissa lisääntyvänä vaurautena ja hyvinvointina. Nokian matkapuhelimien ja Oulun kaupungin historiaan on sittemmin kirjoitettu monia uusia lukuja, mutta perusasetelma on pysynyt samana suhdannevaihteluista huolimatta: Oulu…

  • Työnohjausta eduskunnassa

    Tuoreena kansanedustajana törmäsin alkajaisiksi muutamaan lainalaisuuteen, joita ei ole isommin kirjattu minnekään. Ei tämä sinänsä ollut minulle mitään uutta, sillä olinhan jo opettajavuosina tottunut siihen, ettei opettajanhuoneessakaan muka ollut kenelläkään omia istumapaikkoja. Näistä sementoiduista paikoista päästiin sittemmin eroon tilaratkaisuilla ja asenteenmuutoksilla. Edustajaksi valinnan jälkeen minulle tuli ilmoitus, että olen laki – sekä ympäristövaliokunnan jäsen. Kun…