Kannabislainsäädäntö puhuttaa taas kovasti. Viimeisin haloo nousi, kun vihreä sisäministeri kertoi kannattavansa kannabiksen käytön rangaistavuudesta luopumista aiheesta tehdyn kansalaisaloitteen ylitettyä käsittelykynnyksen.
Asia taisi olla siten, kuin miltä se näyttikin: ministeri ajoi puolueensa ohjelmaa välittämättä, mihin sisäministeriön alainen poliisi ja muut huumeongelmien parissa työskentelevät tietävät lepsumman huumausainepolitiikan johtavan. Pääministeri ilmoitti kyselytunnilla, ettei tämä ole hallituksen linja, mutta kansalaisaloite saa asianmukaisen käsittelyn.
Oma suhteeni huumeisiin on varsin henkilökohtainen. Molemmat, nyt jo edesmenneet veljeni olivat huumeidenkäyttäjiä, ja tiedän miten tuhoisasti huumeongelma vaikuttaa käyttäjiinsä ja heidän perheisiinsä.
Olen vierestä seuranneena nähnyt porttiteorian toteutuvan. Eräs päihdevalistaja kiteytti kokemuksensa seuraaviin lainalaisuuksiin: kaikista tupakoitsijoista ei tule huumeidenkäyttäjiä mutta kaikki huumeidenkäyttäjät ovat myös tupakoitsijoita. Kukaan ei myöskään kokeile huumeita selvin päin vaan yleensä alkoholin vaikutuksen alaisena.
Kannabis kuuluu mietoihin huumausaineisiin. Jollekin saattaa riittää ne ja satunnaisella käytöllä ei ole juurikaan vaikutusta toimintakykyyn, mutta liian moni alkaa janoamaan uusia elämyksiä, joita kovat huumeet tarjoavat.
Tiedän, ettei kaikkien käyttäjähistoria ole samanlainen, sillä olemme kaikki yksilöitä. Alttius jäädä koukkuun johonkin päihteeseen liittyy paljon myös perimään.
Uskon vakaasti valistukseen. Siihen, että kiihkottomasti kerrotaan eri huumausaineiden vaikutuksista ihmisen terveyteen ja toimintakykyyn. Meillä jokaisella on luultavasti myös tiedossa henkilö, jonka elämä on muuttunut huumausaineiden myötä – tuskin kuitenkaan parempaan. Rakkaat velimieheni olivat kurjuudessaan onnellisia siitä, ettei heidän elämänsä mennyt täysin hukkaan. Parempaa päihdevalistusta tuskin olisi pystynyt antamaan lapsilleni, kuin mitä he antoivat omalla eletyllä elämällään.
Aikamme välittää romantisoitua kuvaa viihdemaailman kaunottarista ja rocktähdistä, joille viivanveto on viileä juttu. Pidämme jopa yllätyksettömänä ihmiselämän loppuna, kun taitelijat kuolevat alkoholiin tai huumeisiin. On niitäkin, jotka ovat selvinneet, mutta raju elämä on jättänyt jälkensä zombielta näyttäviin ihmisraunioihin.
Omasta lähipiiristäni tiedän, miten kallista ja tuloksetonta päihdehoito on.
Oma vastaukseni otsikossa esittämääni kysymykseeni on kielteinen. Se voi johtua siitä, että tuntemani käyttäjät ovat pehmentäneet aivonsa myös muilla päihteillä.