Hoh hoijaa. Näin piti oikein päivitellä, kun luin maakuntalehdestä kansainvälisen oikeuden ja ihmisoikeuksien professorin yllytyksestä lapsiasianvaltuutetulle tehdä rikosilmoitus Terveyden- ja hyvinvoinnin laitoksen puutteellisista koronatoimista.
Taustalla oli keskustelu koronarajoitusten purkamisesta, rokotekattavuudesta ja rokottamattomien lasten asemasta tässä tilanteessa. Rikosilmoituksen voisi professorin mielestä tehdä esimerkiksi silloin, jos lapsi on saanut tartunnan koulussa ja sairastuttaa isovanhempansa kohtalokkain seurauksin. Silloin voisi tutkia rikoksesta epäiltynä koulun rehtoria, kunnan tai alueen viranomaisia ja THL:n johtoa.
Olemme saaneet totutella jonkin aikaa avoimempaan yhteiskuntaan, jossa ravintolat ovat auki ja tilaisuuksia on pystytty järjestämään. Tämän ovat mahdollistaneet jokseenkin hyvin sujuneet rokotukset ja hallinnassa oleva tautitilanne. Hallitus on linjannut koronastrategiakseen yhtäaikaisen yhteiskunnan auki pitämisen ja tautitilanteen hallinnassa pitämisen eri keinoin.
Vapaa liikkuminen ja osallistuminen ovat merkityksellisiä asioita niin fyysiselle kuin henkiselle terveydelle. Esimerkiksi koululaisten ja opiskelijoiden kannalta pysyminen lähiopiskelussa olisi ensiarvoinen tavoite. Etäopiskelun aikana lasten ja nuorten opintosuoritukset heikentyivät ja mielenterveysongelmat lisääntyivät. Etäopiskeluun ei siis kannata palata kuin äärimmäisessä tilanteessa.
Pari viikkoa sitten eduskunnassa hyväksyttiin laki, joka piti sisällään esityksen koronapassista yhtenä keinona pitää yhteiskuntaa auki, vaikka paikallisesti tauti saattaisi nostaa päätään. On tärkeää mahdollistaa yritysten, liikkeiden ja kauppojen aukiolo sekä erilaisten tilaisuuksien ja tapahtumien järjestäminen. Avoinna oleva yhteiskunta on kaikkein parhainta yritystukea.
Parasta olisi, että kansalaiset toimisivat vastuullisesti ja ottaisivat tarvittavat rokoteannokset. Täytyy ihmetellä, että joillekin tahoille ei kelpaa Suomen johtavien terveysasiantuntijoiden yhteneväiset näkemykset siitä, että rokotteet kannattaa ilman muuta ottaa. Kahteen kertaan rokotetut sairastavat mahdollisen koronan lievänä. Tehohoidossa olevat koronapotilaat ovatkin järkiään rokottamattomia. On todella pieni joukko niitä, joille rokotteet eivät sovi terveydellisistä syistä.
On kyseenalaista, että oman elämänsä virologit pitävät muuta Suomea ja rokotettuja kansalaisia panttivankeina ja hidastavat yhteiskunnan avaamista. He ovat taho, johon professorin sormen tulisi osoittaa, ei THL.
Kalajokilaakso 27.10.2021