Kannabis-keskustelu nostaa päätään voimakkaasti siitä tehdyn kansalaisaloitteen saatua riittävän määrän allekirjoituksia, jotta se voidaan ottaa eduskunnan käsittelyyn. Allekirjoittajat toivovat aloitteessaan, että kannabiksen käytön rangaistavuudesta luovuttaisiin. He perustelevat toivettaan vapaammalle lainsäädännölle sillä, että nykyinen, vähäinenkin käyttö kerryttää kiinni jäädessä etenkin kannabikseen vapaamielisesti suhtautuville nuorille rikosrekisterimerkintöjä, jotka haittaavat heidän tulevaisuuttaan.
Itselläni on yksiselitteisen kielteinen suhtautuminen yhtään vapaampaan huumelainsäädäntöön. Minusta on oikein hyvä, että käyttäjät ja kokeilijat tietävät astuvansa laittomalle alueelle käyttäessään kannabista. Emmehän me suhtaudu varastamiseen tai toisen satuttamiseenkaan siten, että vähän varastaminen tai hieman lyöminen on ihan ok. Tietyistä teoista on omat seuraamuksensa, eikä rangaistavuus sulje pois avun saamista ongelmaan.
Maailmassa ei ole monta sellaista maata kuin Suomi, jossa on yhtäältä huumeita sanktioiva kuin myös hoidon saamista oikeuttava lainsäädäntö. Kansallinen päihdestrategiamme on kuitenkin vuodelta 1997, joten linjaukset eivät vastaa enää tätä päivää. Nykyhallituksen ohjelmaan kuulukin strategian päivittäminen.
Minusta olisi tärkeää tunnustaa myös päihdeongelmaisten läheisten oikeudet apuun. Kun perhe havahtuu karmeaan tosi asiaan, että heidän läheisensä on huumeongelmainen, ei kriisi rajoitu suinkaan vain käyttäjään itseensä. Nykykäytäntö ei huomioi läheisten hätää. Huumenuoren vanhemmat ovat saaneet selvitä mustassa tilanteessa, miten parhaiten ovat pystyneet.
Huumeiden ja muiden päihteiden käyttäjien läheisten huoli on suunnaton. Päihteiden käyttäjien läheiset kokevat tilanteesta häpeää ja pelkoa, jota ei ymmärrä kukaan muu kuin vastaavassa tilanteessa olevat. Rohkeat omaiset ovatkin järjestyneet eri puolilla Suomea vertaistukiryhmiksi, jossa saa ymmärrystä ja olkapäätä saman kokeneilta. Moni kuitenkin kokee tapahtuneen niin lamaannuttavana ja häpeällisenä, että ei osaa tai halua hakeutua vapaaehtoispohjalta toimiviin ryhmiin.
Kun kansallisen tason päihdestrategia tulee linjaamaan päihdeongelmaisten tasapuolisempaa hoitoonohjausta, uusia hoitomuotoja ja tehokasta ennaltaehkäisytyötä, täytyy hoitaa myös päihdeongelmaisten läheisiä. Perheen tuki on välttämätön päihdeongelmista toipuvalle, eikä siihen löydy voimavaroja, jos oma jaksaminen ei ole kunnossa. Läheisten pysyminen työkykyisenä säästää myös hoitoresursseja ja on inhimillisesti hyvä asia.