Raahelaiset kansanedustajat Hanna-Leena Mattila (kesk.) ja Katja Hänninen(vas.) iloitsevat valtiovarain valiokunnan päätöksestä tukea maantien 8043 peruskorjausta välillä Rantsilantie 807—Luohuankylä Siikajoella. Hankkeen kokonaiskustannus on arviolta 600 000 euroa.
Luohuantie on erittäin huonossa kunnossa ja aiheuttaa jatkuvasti vaaratilanteita. Tien kunto estää jo turvallisen kulkemisen ja pelastustoimen kylälle. Tie on ollut pitkään Siikajoen kunnan kärkihankkeena, ja siitä on tehty jo korjaussuunnitelma. Kustannusarvio korjausten osalta on noin 600 000 euroa. Korjattavan tieosuuden pituus on noin 6 km.
Hanke rahoitetaan valtiovarain valiokunnan käytössä olevasta eduskunnan jakovarasta. Niin sanottuja joululahjarahoja on 40 miljoonaa euroa ja Pohjois-Pohjanmaalle niitä tulee 1,6 miljoonaa euroa erilaisiin infrahankkeisiin. Tänä vuonna jakovaraa tuli Pohjois-Pohjanmaalle 0,9 miljoonaa euroa vähemmän.
Kansanedustajat kiittävät valiokunnan keskustalaisia, sosiaalidemokraattisia ja vasemmistoliiton edustajia, joiden mielestä Luohuan maantien peruskorjaaminen on tarpeellista turvallisuusperusteilla. Tie toimii noin 350 Luohuan kylän asukkaan väylänä kuntakeskukseen. Kylällä on koulu ja yritystoimintaa, mm. Rakennusliike Lehdon tehdas, vahvaa maataloutta sekä kymmeniä pienyrityksiä.
Eduskunta vahvistaa jakovaroista rahoitettavat talousarvioaloitteet joulukuussa vuoden 2022 talousarviosta päätettäessä.
10.12.2021