Koronavirukselle ei näy loppua. Uusia variantteja putkahtelee milloin Briteistä, milloin Intiasta. Virus muuntautuu väistämään hyvää hygieniaa, tukahduttamista ja rokotteita. Juuri kun tuntuu, että ponnisteluille saadaan vastetta, purskahtaa uusia joukkotartuntoja siellä ja täällä. Kesällä meidän piti päästä jo niskan päälle, mutta koronaan sairastuneiden päiväkohtaiset luvut ovatkin lyöneet uusia ennätyksiä. Sairastuneet ovat pääasiallisesti rokottamattomia henkilöitä.
Moni meistä jo ymmärtää, ettei koronavirusta – ainakaan vielä – nujerreta yhdettömiin. Suomessa ja muualla maailmassa on käyty läpi yhteiskuntaa sulkevat ja avaavat toimenpiteet. Paluu koronaa edeltävään yhteiskuntaan ei näytä mahdolliselta. Heti kun ravintolatoimintaa tai kokoontumisia rajoittavia määräyksiä on höllätty, on koronaan sairastuneiden määräkin lähtenyt nousuun. Nuoruus ja rokottamattomuus kohottavat tällä hetkellä riskiä sairastumiseen.
Terveysviranomaisten halun pitää suitsit tiukalla ja kontrolloida kokoontumisia ymmärtää. Heidän pitää työnsä puolesta tehdä juuri näin. Ja hyvin he ovat työssään onnistuneet, sillä kuolleisuus- ja sairastuvuusluvut suhteutettuna väkilukuumme ovat pienet verrattuna vaikkapa Ruotsiin.
Rajoituksien tehokkuudella on myös varjopuolensa, josta ovat joutuneet kärsimään viattomat tahot, kuten matkailu-, ravintola- ja tapahtuma-alan toimijat. Kun yhteiskuntaa pistetään kiinni, tarkoittaa se kymmenien tuhansien ihmisten toimeentulon tyrehtymistä ja epävarmuutta tulevasta. Kaikkia yrityksiä ei voi pistää hyllylle odottamaan aikoja parempia, vaan esimerkiksi vetokoirafirmassa on koirat ruokittava joka päivä, oli maksavia safariasiakkaita tai sitten ei.
Todennäköisesti eduskunta saa syksyllä pohdittavakseen koronapassin käyttöön ottamisen Suomessa Tanskan ja Ranskan mallin mukaisesti. Koronapassilla tarkoitetaan virallista todistetta saaduista koronarokotuksista, tuoreesta negatiivisesta koronatestituloksesta tai sairastetusta koronataudista. Passia näyttämällä pääsisi esimerkiksi tapahtumiin ja ravintoloihin.
Aiheesta nousseessa hälyssä passin on moitittu sorsivan muun muassa rokottamattomia.
Tällöin on pakko kysyä, onko se sitten reilua, että rokotekieltäytyjät hyppyyttävät muuta yhteiskuntaa pakottaen loputtomiin kokoontumisrajoituksiin. Ei ole. Piste.
Passi voisi olla yksi keino pitää yhteiskunta auki ja mahdollistaa eri tapahtumien terveysturvallisen järjestämisen. Tutkimisen arvoinen asia joka tapauksessa.
Julkaistu Kalajokilaaksossa 4.3.2021