Kohti uutta normaalia

Koulut avautuvat tällä viikolla Suomen koululaisille. Osalle ilmoitus lähiopetukseen palaamisesta oli varmasti tervetullut, mutta osa koki sen myös pelottavaksi.

Hallitus perusti päätöksensä koulujen avaamisesta terveysviranomaisten ja asiantuntijoiden vahvaan suositukseen. Nyt kun viruksen eteneminen on saatu hallintaan, ei rajoittamistoimille ole enää terveydellisiä perusteita eikä perustuslaillisia edellytyksiä. Yhteiskunnan auki tai kiinni pitäminen on myös taloudellinen kysymys.

Uusi ja tuntematon pelottaa. Moni pohtii nyt tykönään, miten koulujen avaaminen vaikuttaa omaan perheeseen. Kun Uudenmaan rajat päätettiin avata eristämisviikkojen jälkeen, pelättiin koronan leviävän etelästä pohjoiseen matkaavien mukana. Mitään ryntäystä ei kuitenkaan tapahtunut eikä koronatilanne tästä pahentunut.

Meidän on luotettava asiantuntijoiden arvioihin myös kouluasiassa: lasten ja henkilökunnan on turvallista palata kouluun. Riskiryhmään kuuluvat henkilöt tulee huomioida suositusten mukaisesti.

Uusi normaali tarkoittaa sitä, että korona tulee olemaan läsnä elämässämme ja maapallollamme vielä pitkän aikaa. Koronaviruksesta on opittu paljon, ja sen arvellaan käyttäytyvän kausi-influenssan tavoin. On odotettavissa laantumista nyt kesäkuukausien ajaksi, ja syksyllä viruksen leviäminen taas voimistuu. Kunnes koronaan löytyy rokote, on meidän opeteltava elämään sen kanssa.

Meille on karttunut koronakokemusta omasta maasta ja muualta maailmasta useamman kuukauden ajalta. Suomen tautitilanne tulee hieman jäljessä Keski- ja Etelä-Euroopan maihin nähden, joten pääsemme näkemään tuloksia muiden maiden koronatoimien vaikutuksista, ennen kuin itse olemme vastaavassa vaiheessa. Jokainen maa on omanlaisensa tapaus, sillä taudin leviämiseen ja rajoitusten purkamisiin vaikuttavat esimerkiksi kyseisen maan asukastiheys, väestön ikärakenne tai vaikkapa vallitsevat perherakenteet. Siksi muualla saatuja kokemuksia ei voi soveltaa toiseen maahan yksimittaisesti.

Koronan uudelleen järjestämässä maailmassa valtioiden onkin pystyttävä tiukentamaan ja hölläämään eristämis- ja rajoittamistoimenpiteitä niin, että yhteiskunta taipuu tarvittavaan asentoon vallitsevan tilanteen mukaan. Lainsäädäntö on saatettava niin käytännölliseksi, että siirtyminen tiukempaan ja vapaampaan järjestykseen tapahtuu tarvittaessa ripeästi.

Ei niin pahaa, ettei jotain hyvääkin. Naapuriapu, paikallisten yrittäjien tukeminen ja vapaaehtoistyö ovat kasvattaneet suosiotaan. Toivotaan, että trendi jatkuu myös uudessa normaalissa elämässä.