Tänä vuonna isäinpäivää vietettiin perheessämme isäni hautajaisten jälkitunnelmissa. Enää emme kokoontuneet kotiimme Koiramaalle tai seurakuntakodille samalla väellä isäinpäiväruokailun merkeissä. Enää ei ole isää, jolle soittaa kysyäkseen mielipidettä tai näkemystä johonkin päivän polttavaan asiaan. Äidin, kummankin veljen ja nyt isän poismentyä, jäljellä lapsuuden perheestämme on vain sisko ja minä. Yhtäkkiä minä olenkin oman sukuhaarani vanhin.
Isäni oli aikoinaan moderni aviomies. Hän ei arkaillut vaihdella vaippoja lapsilleen, ja hänen mielestään naisella oli yhtäläinen oikeus työuran tekemiseen. Olen kyllä ajatellut, ettei toisenlainen toimintatapa olisikaan toiminut äitini kaltaisella naisella. Hänestä naisen oli hyvä hankkia itselle koulutus ja ammatti, jolloin ei olisi taloudellisesti riippuvainen kenestäkään. Isäni oli viisas mies, sillä kohtelemalla äitiäni kunnioittavasti ja arvostaen hän asetti riman korkealle tuleville vävyille. Me tyttäret emme olisi voineet tyytyä yhtään huonompaan malliin, kuin minkä olimme kotona nähneet.
Muistan isäni olleen kärsivällisempi ja leikkisämpi kasvattaja kuin äitini. Lapsuudet kesät mökillä meren rannassa kuluivat intiaanileikeissä seikkaillen. Kummitusjutut olivat jännittäviä ja yhdessä puuhastelu mukavaa. Yöllä jos pelotti, isän jalkopäähän saimme me lapset tulla nukkumaan. Kärtyisän äidin puolelle ei kannattanut pikku jalkoja työntää.
Arvostin isäni pedanttia taitoa pitää paikat järjestyksessä. Hän on edelleen tarkin tuntemani järjestyksenpitäjä. Hänelle ulkoinen järjestys kertoi myös pään sisäisestä järjestyksestä. Olen tässä tullut enemmän äitiini. Meitä yhdisti taipumus kauhukaappeihin ja -laatikkoihin.
Isät antavat tyttärilleen ja pojilleen miehen sekä isän mallia niin hyvässä kuin pahassa. Joskus seuraava sukupolvi haluaa tehdä tietoisesti toisin kuin edellinen, mutta varsin usein havahtuu toistamaan samaa saatua mallia. En tiedä, olisiko isäni käyttänyt nykyisin mahdollisia pitkiä vanhempainvapaita hyväkseen, jos olisi ollut nuori isä tässä ajassa. En pidä ajatusta täysin mahdottomana. On paljon työnantajasta kiinni, kuinka isät rohkaistuvat olemaan pois töistä.
Harvat kerrat jolloin isä arvioi itseään kasvattajana, hän harmitteli kiireisten pankkivuosien pitäneen hänet pois kotoa, kun olisi ehkä ollut hyvä olla enemmän siellä läsnä. Näinä kertoina halusin vapauttaa hänet kaikesta syyllisyydentunteesta. Hän oli varmasti toiminut siinä tilanteessa juuri niin vastuullisesti, kuin oli pitänytkin. Lapsia kasvattaa niin moni muukin taho kuin vanhemmat, vaikka nämä tekisivät parhaan voitavansa.